Kunhan perussuomalaisille selviää, että nostalgia ei auta: Hallitukseen SDP:n ja Vasemmistoliiton kanssa? – Kansan Uutiset

Kunhan perussuomalaisille selviää, että nostalgia ei auta

Tässä professori Heikki Patomäen esitys hallitusmarkkinoille: Sosiaalidemokraattien johdolla muodostettu hallitus, jossa olisivat Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto ja ehkä pari muuta puoluetta pienempien päästä.

Duunareilla ja työttömillä on yhteinen vihollinen

Ei kun se on hyvä kun pettivät heti kun pääsivät hallitukseen ja ovat olleet siellä tukemassa hallituksen äärioikeistolaista politiikkaa, nyt tiedetään mitä persut on, vaikka Soini kuinka huutelisi, että he ovat ainoa oikea työväenpuolue Suomessa, kukaan ei usko enää heidän valheellisia juttujaan

Li Andersson: POHJANOTEERAUS JOPA TÄMÄN – …

Politiikassa kaiken nähnyt SDP:n Eero Heinäluoma sanoi, että ”ensimmäistä kertaa hyväksymme sellaista lainsäädäntöä, jossa rangaistaan henkilöä täysin ilman henkilön mitään omaan toimintaan liittyvää syytä, muuta kuin että hän on joutunut työttömäksi”. Ja rasistien äänestäminen ei auta ketään, ei

Mielipidelehti työn, toimeentulon, rauhan ja …

Usein pysähtyvät keskustelemaan Vasemmistoliiton ja SDP:n kannattajat kysymällä miksi entiset eivät kelpaa. Savon Sanomat, Rakentaja ja Kansan Uutiset. Hän pilasi ja tuhrasi painovärillä paperia niin, että se kelpaa vain ikkunan ja lattian pyyhkimiseen kuten Helsingin Sanomat, mutta ei takapuolen pyyhkimiseen. Takertuminen

Mediaseuranta: maaliskuuta 2011

SDP:n ehdokkaan Ranbir Sodhin vaalitilaisuus Vantaan Myyrmäessä sai ikävän päätöksen viime Vaikka perhe yritti puhua koulun ja viranomaisten kanssa, yksimielisyyteen ei päästy. Perhe päätti pitää tytöt kotona, kunnes he saisivat käyttää huivia. Mohamad Jehad Ahmad (perheen isä): Kansan Uutiset: Väliaikaisratkaisu …

Kirjoituksia kusetetusta lännestä

SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajien ei tarvitsisi skitsofreenisesti poukkoilla oikealta vasemmalle. Vasemmistolaisuus on kadonnut SDP:n ja Vasemmistoliiton riveistä. Vasemmistolaisiksi en kyseisiä puolueita kutsuisi. ”sivistynyttä” maailmaa. Se on myös vahvasti EU-myönteinen. Kansan Uutiset Vasemmistoliiton pää

Tarvitaan vasemmistolaista markkinaliberalismia – …

Ensimmäisen kerran kun sitä käytti, niin oli jännää, mutta myöhemmin selvisi, että jos ilmoitus menee läpi automaattitarkistuksesta, niin enempää ei tarvitse huolehtia ja jos käy niin, että tulee tax audit (n. 10 % ilmoituksista), niin tahattomista virheistä ei rangaista, mutta kylläkin siitä, että mahdollisesti on yrittänyt

IStalous.fi – 2010/08/22 – Matti Vanhanen. Kotisivut

Natoon nyt sitten mennään, ei siinä mikään auta, kun naisverhoilu Keskustassa on saanut sijansa, ja Natoon ihastunut Mari Kiviniemi pääsee vauhtiin! (Etusivulla pääuutisena Eero Heinäluoman kuvan kanssa) ja Kansan Uutiset: Vasemmistoliitto SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin …

IStalous.fi – 2010/08/26 – Tammikuu 2010: …

Vain Sdp:n vaalivoitto ja lupaus, ettei Natoon mennä voi estää sinne joutumisen, ellei nyt sitä ennen tapahdu jotain kovin dramaattista: Sinkkiarkkujen dramaattinen lisääntyminen. (Etusivulla pääuutisena Eero Heinäluoman kuvan kanssa) ja Kansan Uutiset: Vasemmistoliitto SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka

Karavaani kulkee ja rakkikoira räksyttää — Teemu …

Niitä ei ehdotetakaan kovin selkeästi sen vuoksi, että Perussuomalaiset eivät usko parlamentin suureen muuttumiseen, kuten esim. itse uskon, vaan he laskevat saavansa toistakymmentä kansanedustajaa, ja niiden painoarvolla saadaan Timo (ja ehkä joku toinen) hallitukseen, mutta ei muuta.