Nuorten kannabiksen käyttö näkyy lastensuojelussa

Nuorten kannabiksen käyttö näkyy lastensuojelussa

Nuorten yleisimmin käyttämiä päihteitä ovat alkoholi, tupakka, nuuska sekä kannabis, joka on Punaisen Ristin päihdekouluttaja Piia Jounilan mukaan iso ongelma. – Kannabiksen lisääntynyt käyttö on ollut jo pitkään tiedossa, mutta tilanne näkyy nyt varsinkin lastensuojelussa, Jounila kertoo.

Päihdetyö | Punainen Risti

Nuorten kannabiksen käyttö näkyy lastensuojelussa Kannabis on yksi yleisimmistä nuorten käyttämistä päihteistä. Punaisen Ristin päihdekouluttaja korostaa vapaaehtoistyön tärkeyttä ehkäisevässä päihdetyössä.

Tunnista nuoren kannabiksen käyttö – Lääkäripäivät 2017

– THL:n päihdetutkimuksen (2014) mukaan kannabiksen käyttö on lisääntynyt Suomessa väestötasolla. Minulla on sellainen tuntuma, että viiden vuoden aikana nuorten kannabiksen käyttö on lisääntynyt varsinkin pääkaupunkiseudulla. Syitä tähän on monia. – Huumetta on helposti saatavilla, ja se on halpaa.

Kannabiksen käyttö nousi Suomessa uuteen …

Kannabiksen käyttö Suomessa on noussut uuteen ennätykseen. Suomalaisten nuorten aikuisten kannabiksen käytön yleisyys on ohittanut Euroopan maiden keskiarvon. Suomalaisista 15–34-vuotiaista jopa 14 prosenttia on käyttänyt kannabista viimeisen vuoden aikana. Euroopan maissa keskimäärin osuus on kaksi prosenttiyksikköä …

Hanna Isomäki TYÖNTEKIJÄN VALMIUS HAVAITA JA …

Ekstaasin kohdalla 26 % ei nähnyt siinä mitään riskiä tai piti niitä vähäisinä. 26 % kuitenkin piti riskejä suurina. 3.2 Nuorten käyttämät huumausaineet ESPAD-tutkimuksessa (2016) käy ilmi, että nuorten alkoholin ja lääkkeiden yhtäaikainen käyttö on kääntynyt nousuun vuoden 2007 jälkeen.

Asennemuutos näkyy neuvoloissa – kannabiksen …

Nuorten naisten lientyneet asenteet kannabiksen käyttöä kohtaan näkyvät perhesuunnittelu- ja äitiysneuvoloissa.

Kannabis | Nuortenlinkki

käyttö yleensä polttamalla, tupakan seassa sätkänä, useammin piipussa tai vesipiipussa. Hashisöljy. väri kirkas tai kalvakka keltainen/vihreä, ruskeaan tai mustaan saakka; hyvin harvinaista Suomessa. Kannabiksen vaikutukset. …

Kannabis -sairaudet ja niiden hoito | Kannabis

Lisääntynyt kannabiksen käyttö näkyy psykiatrisessa sairaanhoidossa. Asiantuntijan mukaan erityisesti ensikertalaiset ja nuoret ovat vaarassa sairastua psyykkisesti. Partager. Tweet. Alkoholin käyttö nuorten keskuudessa on vähentynyt, mutta samaan aikaan kannabiksen käyttö on lisääntynyt.

”Suomessa ei ole enää paikkakuntaa, mistä ei saisi

Lisääntynyt kannabiksen käyttö näkyy psykiatrisessa sairaanhoidossa. Asiantuntijan mukaan erityisesti ensikertalaiset ja nuoret ovat vaarassa sairastua psyykkisesti. Kotimaa 17.2.2015 klo 10:22 Lisääntynyt kannabiksen käyttö kuormittaa psykiatrista sairaanhoitoa Kannabiksen on raportoitu

”Aikamoisia cocktaileja” – Lastensuojelun työntekijät

Nuorten huumeidenkäyttö huolestuttaa Espoonlahden lastensuojelussa.Huumeita käyttävät aiempaa nuoremmat, ja lisäksi nuoret ovat siirtyneet vaarallisimpiin huumeisiin.